Olipa kerran pieni fuksi, joka kauniina kesäpäivänä aamun sarastaessa lähti kotipirtistään kohti Vaasan yliopiston kampusta ja W-huonetta, sillä hänen kahvihammastaan kolotti kovin. Oli vuosittaisen Warrantti Ry:n jaostohaun aika ja kävellessään kohti kampusta pieni fuksi mietti kuumeisesti mihin jaostoon haluaisi itse hakea mukaan.
Fuksi hätkähti pois mietteistään kuullessaan kummallista ääntä läheisestä talosta, joka muistutti piparkakkutaloa. Uteliaisuus voitti ja pien fuksi avasi piparkakkutalon oven. Hän näki yrityssuhdejaostolaisen keskustelevan kiivaasti pahan noidan kanssa. Yrppäläinen oli epätoivoinen, sillä Wykyzinen seuraava numero oltiin pian julkaisemassa, eikä yrppäläinen ollut vielä saanut tarvittavaa määrää mainoksia kasaan lehteä varten. Noita vaati vastineeksi kahta pientä fuksia, mutta tähän yrppäläinen ei voinut suostua. Fuksi mietti mikä mahtoi olla se bisnes, jota noita tahtoi lehdessä mainostaa, mutta ennen kuin hän ehti pohdinnoissaan pidemmälle, kuului kadulta hevosten kavioiden kopinaa.
Fuksia kohti lähestyi kurpitsavaunuissa loput yrppäläisistä, jotka olivat tulossa suoraan hieman venähtäneiltä jatkoilta. Heillä olikin ollut aihetta juhlaan, sillä uusien fuksien haalarit oltiin vihdoin saatu tilattua ja haalarisponssisopimuksia oltiin sovittu ennennäkemätön määrä. Yrppäläiset nappasivat fuksin matkaansa. Edellisilta oli selvästi ollut railakas, sillä yksi yrppäläisistä näytti paljasta jalkaansa, josta puuttui lasi-Converse ja yksi laastariin käärittyä sormeaan, johon hän oli pistänyt värttinän. ”Nyt menevät kyllä sadut sekaisin” ajatteli fuksi, mutta ei välittänyt asiasta sen enempää, sillä yrppäläiset tarjosivat hänelle viime vuoden Vuosijuhlien silliaamiaiselta sekä Wykypäiviltä ylijäänyttä sponssiruokaa ja jostain syystä he olivat erityisen ylpeitä pikkelssi -purkeistaan, joiden päiväyksen fuksi onneksi unohti tarkistaa.
Kurpitsavaunu kiisi läpi taikametsän saapuen isolle aukiolle. Keskellä kukkaketoa makasi lasikupolissa itse Yrppä jalluillan jälkeistä satavuotista untaan tuhisten. Kun pikku fuksi ja muut yrpän jäsenet lähestyivät lasiarkkua, kuului puhelimen pirinää ja sähköpostin kilinää, ja sillä sekunnilla Yrppä ponkaisi istumaan, vastasi puhelimeensa, ja ennen kuin kukaan oli ehtinyt sanoa “Fona”, oli Yrppä jo closannut yhteistyösopimuksen kokonaiseksi tulevaksi vuodeksi.
“Tänne minäkin kuulun”, sanoi fuksi hiljaa ja he kävelivät yhdessä auringonlaskuun.
Heli Karhi
