Moikka, täällä kirjoittelevat Anna ja Lotta Kulttuurijaostosta. Olemme molemmat toisen vuoden opiskelijoita ja pääsimme Kultsiin viime syksyn jaostohaussa. Molemmat uskaltauduimme hakemaan Kultsiin, vaikka jaoston nimestä heräsi ajatus, että jaostolaisen tulisi olla erityisen kulturelli, tai että taskusta pitäisi löytyä vähintäänkin museokortti. Tämä ei tietenkään ole jaostoon pääsyn vaatimus, mutta meitä jaostolaisia yhdistää kiinnostus kulttuurin eri osa-alueisiin. Haluammekin tapahtumien avulla tehdä kulttuurista helposti lähestyttävää kaikille Warrantin jäsenille.

Kokoustamme Kultsin kanssa niin usein kuin tarvitsee, eli noin kerran kuukaudessa. Kokoukset keskittyvät tulevien tapahtumien ideoimiseen ja käytännön järjestelyiden yhdessä pohtimiseen. Kultsin tapahtumia on noin parin viikon välein. Niistä jokaisesta vastaa kaksi pääjärjestäjää, mutta koko jaosto osallistuu käytännön toteuttamiseen. Lisäksi julkaisemme kerran kuukaudessa Kulttuurikalenterin, jota työstetään myös pareittain. Eli jaostolainen saa vastuuta, pääsee toteuttamaan itseä kiinnostavia projekteja sekä harjoittamaan ryhmätyötaitojaan.

Kultsissa meillä on vapaat kädet touhuta. Kuuntelemme Warrantin jäsenistöä ja toteutamme suosittuja tapahtumia uudestaan. Tästä hyvä esimerkki on suurta suosiota herättänyt Sushikurssi, joka järjestettiin jo kuudetta kertaa. Kuitenkin haluamme aina yllättää ja auttaa Warranttilaisia löytämään uusia puolia kulttuurista. Hyvällä porukalla ideoita syntyy niinkin paljon, ettei kaikkia ehditä toteuttaa, mutta osaa voi onneksi hyödyntää omissa vapaa-ajan riennoissaan. Halusimme jakaa näitä ideoita myös jäsenistöllemme ja siksi aloitimme viime tammikuussa Kulttuurikalenterin julkaisemisen. Joka kevät järjestämme ulkomaan excursion, joka on meille vuoden päätapahtuma. Huippusuositulla exculla tutustumme kohdekaupungin kulttuuriin ja luomme ikimuistoisia kokemuksia.

Kokousten lisäksi tapaamme jaoston kanssa muutenkin vapaa-ajalla. Hengailuilloissa nautimme usein ruokakulttuurin antimista eli omista kokkailuistamme tai takeawaysta. Tapahtumien suunnittelukin sujuu usein parhaiten kahvikupposen äärellä ja rennosti jutustellen. Jaostolaisia yhdistävät samanlaiset kiinnostuksen kohteet, joten uudet kaverit ovat varma juttu. Hyvällä yhteishengellä ja kevyellä harjoittelulla olimme paras jaosto viime kevään flipcup -turnauksessa ja aiomme säilyttää asemamme myös seuraavassa turnauksessa.

Kultsissa pääset todella vaikuttamaan siihen millaisia tapahtumia Warrantin jäsenille on tarjolla. Älä yhtään epäröi hakea, sillä Kultsilla on varmasti paljon tarjottavaa sinullekin. Tee siis yksi opiskeluaikasi parhaista päätöksistä ja hae mukaan jaostotoimintaan!

Anna Valio ja Lotta Kuskelin

Valikko