Yliopistoa pyritään jatkuvasti uudistamaan ja kehittämän. Niin uudistamis- ja kehittämistoimissa kuin jokapäiväisessä yliopistoelämässä on tärkeää saada myös opiskelijoiden ääni kuuluviin ja antaa opiskelijoille mahdollisuus vaikuttaa näihin aisoihin. Yliopistolla toimiikin muutamia opiskelijoiden edustajistoryhmiä, joiden tarkoituksena on nimenomaisesti pyrkiä vaikuttamaan kampuksella tapahtuviin asioihin opiskelijoiden etu huomioon ottaen. Blogissa pääset seuraavien viikkojen aikana tutustumaan lisää näihin ryhmiin ja siihen, millaisia mahdollisuuksia opiskelijoilla oikeasti onkaan vaikuttaa yliopiston asioihin. Ensimmäisenä esittelyvuorossa onkin Warrantin edunvalvontajaosto:

Warrantin edunvalvontajaosto koostuu edunvalvonnasta vastaavista toimijoista. Edunvalvontajaoston puheenjohtajana toimii warrantin koulutuspoliittinenvastaava ja jaostoon kuuluvat yksopedit eli yksiköiden opiskelijaedustajat. Edunvalvontajaosto kokoontuu muutaman kerran vuodessa puhumaan pääainekerhotoiminnasta, sekä ajankohtaisista edunvalvonnallisista asioista. Yksopedien tehtävänä on toimia linkkinä yksikön henkilökunnan sekä opiskelijoiden välillä, lisätä opintojen työelämälähtöisyyttä ja yksikön välistä yhteisöllisyyttä erilaisten tapahtumien avulla. Pääainekerhotoimintaan ja edunvalvontaan kaivataan lisää toimijoita, jotta voimme entistä paremmin huolehtia opintojemme tasosta ja työelämävastaavuudesta. Kaikki halukkaat ovat tervetulleita mukaan!

Seuraavaksi pääset lukemaan taloustieteen yksopedin Matias Pihlajamaan kokemuksia edunvalvontajaostossa toimimisesta:

 

Miten päädyit edunvalvontajaostoon?

Olen ollut nyt reilu pari vuotta edunvalvontajaostossa ja lähdin alun perin hommaan mukaan, koska edellinen yksopedi sai minut vakuutettua tehtävän hauskuudesta, sen enempää itse työnkuvauksesta tietäen. Silloin päällimmäisenä mielessä olikin juuri excujen ja pikkujoulujen järjestäminen, koska varsinkin taloustieteessä asiat rullasivat ns. omalla painollaan ilman virallisia pääainekerhoja. Kokemuksen turvin on kuitenkin ollut hauska huomata, että kuinka paljon myös opiskelijat voivat vaikuttaa opetukseen ja kuinka paljon yksiköt myös haluavat meidän mielipiteitämme kuultavan!

 

Mitä sun hommiin kuuluu?

Nykyisin pääosa ajasta mitä EVJ:n kanssa kuluu, liittyy tapahtumien järjestämiseen ja tiedon välittämiseen. Olen viikoittain yhteydessä taloustieteen laitoksen kanssa, milloin välittäen tietoa harjoittelupaikoista opiskelijoille ja milloin tulevista tapahtumista. Yksikön kahvittelut järjestetään noin kerran kuukaudessa ja siellä olen sen verran mukana, että keitän kahvit ja siivoan jäljet. Muutoin tapahtumien kanssa auttaa meidän pääainekerhomme, W-Economics, jonka kanssa pystyn jakamaan vastuuta tapahtumien järjestämisessä. EVJ:ssä onkin ollut hienoa, että hommaa voi kasata lautaselleen niin paljoin kuin vain haluaa, tai sitten vähän vähemmän, jos aikataulut tenttien kanssa näyttävät kiireisiltä!

 

Miten oikeasti pystyt vaikuttamaan asioihin?

Monilla opiskelijoilla saattaa olla käsityksenä, että kurssitarjonta ja kurssien sisällöt ovat ylhäältä saneltuja ilman, että opiskelijoilla olisi mitään vaikutusvaltaa niihin. EVJ:ssä toimiessa on kuitenkin tullut konkreettisesti ilmi, että miten ja kuinka paljon voimme vaikuttaa asioihin. Pääaineiden laitokset järjestävät esimerkiksi kerran lukuvuodessa palaverin, jossa käydään lävitse seuraavan lukuvuoden kursseja ja niiden sisältöjä, ja näissäkin kokouksissa yksopedit istuvat mukana. Opiskelijoiden antamat palautteet käydään lävitse ja teemme niiden pohjalta muutoksia kurssien suoritustapoihin ja tulevan lukuvuoden tarjontaan. Tämän vuoksi kurssipalautteiden antaminen on todella arvokasta, koska näin myös laitoksen henkilökunnalle tulee tietoon, jos jokin asia kursseissa mättää ja millaisia asioita opiskelijat toivovat!

 

Mitä mieltä oot edunvalvontajaostossa olemisesta (hyviä ja huonoja puolia?)

EVJ:ssä parhaana puolena on ylivoimaisesti ihmiset keiden kanssa saa tehdä hommia, eli kopo, muiden pääaineiden yksopedit ja pääaineiden henkilökunta. On ollut myös todella hauska saada järjestää ja osallistua tapahtumiin, kuten excut ja alumni-illat, ja huomata kuinka paljon muutkin ovat tapahtumista nauttineet. Tämän lisäksi kursseihin vaikuttaminen ja oman pääaineen kehitystä on ollut mielenkiintoista seurata. Ainoat ”huonot” puolet EVJ:ssä liittyvätkin ehkä siihen, mihin varmaankin monet järjestöjen kanssa toimineet ovat saaneet huomata: välillä asioiden hoitamiseen menee vähän liian kauan aikaa, eikä vastauksia saa niin nopeasti kuin haluaisi.  Monet näistä asioista ovat kuitenkin pieniä, joten EVJssä mukana olemisen plussat ovat paljon suuremmat kuin miinukset ja voinkin todella lämpimästä suositella EVJ:tä kaikille kiinnostuneille!

 

 

Valikko