”Iloista syksyn alkua kaikille tasapuolisesti.” Tämä oli aikoinaan luokanopettajani tapa toivottaa kaikki tervetulleeksi uuden lukuvuoden käännyttyä, turha kai sitä on merta edemmäksi mennä kalaan. Lukuvuotta tässä nyt on ehtinyt kulua jo kuta kuinkin kuukauden verran, ja myös edunvalvontajaosto on polkaissut toiminnan taas käyntiin. Tiimiin on löytynyt uutta energiaa, ja kahvia keitetään entiseen tapaan W-huoneella, joka kylläkin on löytänyt uuden sijaintinsa Luotsista. Luotsi-rakennus löytyy juuri ennen pääsisäänkäyntiä (eli Wolffintien puoleista sisäänkäyntiä) vasemmalta, johon kaikki Warrantin-tarralla varustetut opiskelijat ovat enemmän kuin tervetulleita.

Avausblogin ääressä häärään tällä kertaa minä, Pietu. Tulevan vuoden aikana vastaan kollegani Markuksen kanssa markkinoinnin YksOpEdin toimista. Pidämme huolen jokaisen nykyisen sekä tulevan markkinoinnin pääaineopiskelijan saavan monipuolista ja kilpailukykyistä koulutusta alastaan sekä saavan äänensä kuulumaan siellä, missä sen halutaan kuuluvan. Lisäksi olemme osana edunvalvontajaostoa, jota Kopo eli koulutuspoliittinen vastaavamme Faisal Atiye johtaa. Kauppatieteiden pääaineilla on omat pääainekerhonsa, jotka toimivat itsenäisesti ja varmistavat opiskelijoiden viihtyvyyden. Yliopistossa viihtyvyyden lisäksi tehtävänämme on välittää palautteet eteenpäin edunvalvontajaostolle ja sieltä aina yksiköille. Opetuksen laatua, kurssien sisältöä ja opetustapojen toimivuutta halutaan monipuolistaa ja kehittää jatkuvasti, joka tapahtuu YksOpEdien, EVJ:n ja yksiköiden saumattoman toiminnan avulla.

Haluamme vahvistaa toiminnan läpinäkyvyyttä kaikilla osa-alueilla ja varmistaa kestävän kehityksen opetuksen laadun parantamiseksi. Tämä onnistuu parhaiten opiskelijoilta aktiivisesti saadun palautteen ja kehitysideoiden avulla. Palautetta voitte antaa WebOodin kurssipalautteissa, Kopolle sähköpostilla (koulutus@warrantti.org), YksOpEdien omilla sähköposteilla (”pääaineen nimi”@warrantti.org esim. markkinointi@warrantti.org)sekä tietenkin tulemalla W-huoneelle juttelemaan kanssamme tai yksinkertaisesti hihasta nykäisemällä kampuksella. Nähdään kahveilla!

Terveisin,

Pietu Lyytinen, Markkinoinnin YksOpEdi

Valikko