The Times They May Be a-Changin’

Jokaisen haalarikansalaisen henkilökohtaisen hierarkian huipulla komeilevat tällä hetkellä epäilemättä wappu ja siihen liittyvät riennot, ja niin toki tässä vaiheessa vuotta on syytäkin. Monella meistä on kenties jäljellä vielä viimeinen Via Dolorosa dedisten ja tenttien parissa, mutta pikkuhiljaa uskaltanee todeta, että olemme kollektiivisesti jo kosketusetäisyydellä kevään vastuut päättävästä maaliviivasta. Mikäli juuri Sinun opiskeluvelvollisuutesi vielä hieman pidemmälle ulottuisivatkin – joko motivaatiosta tai sen puutteesta johtuen – ota ihmeessä hengähdystauko. Miksi tehdä tänään mitään, minkä voi jättää huomennakin tekemättä?

Aurinko jaksaa Vaasassa toivottavasti pinnistellä seuraavat viikot, vaikka sitten painuakseen enemmän tai vähemmän ansaitulle kesälomalle seuraaviksi kuukausiksi. Tämä kirjoitus ei käsittele kuitenkaan vappua. Eurooppalaisina saatamme nimittäin olla pian tilanteessa, jossa hellelukematkaan eivät jaksa juuri lämmittää.

Olemme saaneet kansakuntana, jopa maanosana, viettää maailmanhistoriallisesti lähes ennennäkemättömän pitkän rauhaisan jakson, vaikka Pax Romanan lukuihin on vielä matkaa. Kuten tuolloisen Rooman, ovat myös meidän Eurooppamme raja-alueet toki kohdanneet useita konflikteja, emmekä ole välttyneet sisäisiltä tragedioilta ja ongelmiltakaan, joista esimerkkeinä mainittakoon Pohjois-Irlannin levottomuudet, Jugoslavian hajoamissodat ja kylmän sodan kriisit.

Meidän sukupolvellamme ei näihinkään ole kuitenkaan juuri minkäänlaista kosketuspintaa; ne ovat jääneet haaleiksi muistoiksi historiantunneilta, joilla mielenkiinto on monella meistä, sinänsä ymmärrettävästi, keskittynyt lähinnä viikonloppusuunnitelmista viestittelyyn. Vielä vanhemmillamme lienee muistikuvia vaikkapa Neuvostoliittoon liittyneistä turvattomuuden tunteista, mutta meille tällä vuosikymmenellä eskaloituneet ja eskaloitumassa olevat geopoliittiset ongelmat ovat ennalta suht vieraita. Yhdeksänkymmentäluvun talouskriisiä ymmärtääksemme olimme liian nuoria, Irakin sota ei juuri meitä suomalaisia koskettanut.

Moni tuntee varmasti turvattomuutta, josta pienimmässä vastuussa ei taatusti ole informaation ja informaatiokanavien lisääntynyt määrä. Elämme turvallisimmassa maailmassa, joka on tilastollisesti koskaan ollut olemassa, mutta se ei totisesti siltä tunnu.

Olemme tulleet länsimaissa kuitenkin risteykseen, jossa saatamme lyödä itse pisteen tuolle sosiaaliselle edistykselle, jonka isämme ja äitimme ovat kovalla työllä viimeisten vuosikymmenien aikana luoneet. Väestö vanhenee ja huoltosuhde huolettaa ymmärrettävästi etenkin meitä nuoria. Ilmastonmuutoksen osalta olemme kenties pisteessä, josta ei ole paluuta. Levottomuudet Euroopan ympärillä alkavat viimein näkyä jopa pohjoisessa lintukodossamme. Etenkin pakolaistilanne jopa pelottaa monia, oli siihen syytä tai ei.

Kaikki tämä aiheuttaa vastareaktioita, totta kai. Trumpista lienee sanottu kaikki tarvittava, ja muutenkin voitaneen kyseenalaistaa keskimääräisen eurooppalaisen arviointikyky Yhdysvalloille optimaalisten sisäpoliittisten ratkaisujen suhteen. Itsekkäästi Euroopan turvallisuuden kannalta tarkastellen se on kuitenkin erittäin huono asia.

Yhdysvaltain vaalituloksen demonisoinnin sijaan meidän kannaltamme on kuitenkin olennaisempaa kohdistaa katseemme rajojemme sisäpuolelle. Populismi on Euroopan vakauden kannalta todellinen ongelma, jonka jo Brexit osoitti karusti. Euroopan tulevaisuus saatetaankin ratkaista hyvin pian, niin pateettiselta kuin se kuulostaakin. Alankomaiden kansa osoitti äänestysvalinnoillaan, että toivoa yhtenäisen Euroopan puolesta vielä on, mutta siitä kuuluisasta isosta kuvasta Alankomaat eivät ikävä kyllä juuri Suomea suurempaa pikselimäärää varaa. Sen sijaan nykyisten eurooppalaisten arvojen emämaana usein nähty Ranska voi tuon kuvan joko repiä palasiksi tai edes yrittää liimata kasaan.

Ranskan tämän kevään presidentinvaalit maalannevat suuret linjat Euroopan tulevaisuuden suhteen, ainakin lähitulevaisuuden osalta. Ennakkosuosikkina kisaan lähtevän Emmanuel Macronin äärisovinnaiset mielipiteet eivät ole kaavaillusta voitosta huolimatta ranskalaisissa juuri intohimoja herättäneet. Jean-Luc Mélenchonin marxilaisuuden kanssa flirttailevat linjaukset taasen lienevät keskivertokylterin mielestä lähinnä huonoja vitsejä. Macron, tai vaikkapa Mélenchonia maltillisempi vasemmistolainen Benoit Hamon, ovat kuitenkin ranskalaisten, sinun, minun ja meidän kannaltamme Marine Le Peniä eksponentiaalisesti parempia vaihtoehtoja, olit sitten vasemmistosta tai esimerkiksi pakolaispolitiikasta mitä mieltä tahansa. Macronin ykköshaastaja Le Pen on epätodennäköinen voittaja – mutta sitä olivat myös Brexit ja Donald Trump.  

Le Penin voitto tarkoittaisi pelottavan suurella todennäköisyydellä paluuta vanhaan Eurooppaan, ja vaikka nostalgiassa ei välttämättä mitään vikaa olekaan, se ei ole Eurooppa, johon moni oikeasti halunnee palata. Le Penin presidenttiyden myötä olisi hyvin mahdollista, että EU olisi tullut tiensä päähän, sillä todellista auktoriteettia sillä ei Ranskan ja Britannian poistumisen jälkeen olisi. Yleiseurooppalainen yhteistyö saattaisi päättyä, Eurooppa poteroitua, nationalismi nostaa taas päätään.

Godwinin laki tarkoittaa tiivistettynä sitä, että internet-keskustelun edetessä lähenee natsivertauksen todennäköisyys vääjäämättömästi yhtä. Se on usein osuva, ja fasismia sekä uusia Hitlereitä kaikkialla näkeviä syystäkin humoristisesti irvivä. Euroopan kehitystä, Putinin Venäjää ja Erdoganin Bosporinsalmen taakse rakentamaa uutta Ottomaanien valtakuntaa katsoessa takaraivossa alkaa kuitenkin ikävästi kutista, vaikka valtavia eroja menneeseen nykyisessä tilanteessa onkin tietysti nähtävissä.

Linjaansa hieman pehmentäneen, entisen fasistipuolueen Kansallisen Rintaman päänaisen Le Penin voitto saattaa johtaa kaikkiin niihin uhkakuviin, joita tässä ja muualla on pitkin viime vuosia maalailtu. Se saattaa olla myös samaa demagogiaa, jota Le Pen puolueineen toitottaa, ainoastaan eri näkökulmasta – mahdotonta sanoa. Tässä pelissä jossittelu on ainoa mahdollinen lähestymistapa

Toisin kuin etenkin ranskalainen media jatkuvasti korostaa, on Le Penin valinta joka tapauksessa hyvin mahdollinen skenaario. Ikävä kyllä juuri omissa kuplissaan ylimielisesti varmaa voittoa julistaneet liberaalit, joihin luen myös itseni, ovat edistäneet juuri niiden aatteiden menestymistä, joita he vastustavat; Trump ja Brexit etunenässä.

Mikäli tästä olisi opittu mitään, eivät ranskalaiset, etenkään media, käyttäisi Le Penin äänestäjiä arvostellessaan ”idioottien” ja ”rasistien” kaltaista retoriikkaa, joka saisi aikaan vain entistä pahempaa polarisoitumista. Mikäli. Tällainen leimaaminen, vaikka se olisi perusteltua, tekee esimerkiksi mielipidemittauksista käyttökelvottomia; jos mielipiteensä esittämisestä joutuu välittömistä lokeroiduksi samaan astiaan uusnatsien ja rasistien kanssa (joita Le Penin äänestäjistä löytyy), se mielipide esitetään vasta äänestyskopissa, jossa sitä ei ole kuulemassa kukaan muu kuin numeron lapulle kirjoittava äänioikeutettu.

Suosittelen jokaista seuraamaan tarkasti tämän saagan etenemistä, vaikka me emme tietysti tulokseen voikaan henkilökohtaisesti juuri vaikuttaa. Nämä ovat hyvin mahdollisesti tärkeimmät vaalit, joita meidän sukupolvemme on päässyt, tai joutunut, todistamaan. Kun uurnat on avattu ja äänet laskettu, saatamme hyvin mahdollisesti olla käytännön tasolla lopettaneet Euroopan sellaisena kuin me sen olemme oppineet tuntemaan. Uskon ja toivon, että emme ota tuota askelta menneisyyteen. Toivon todella.  

Related Posts

No results found

Valikko